Meissä kaikissahan on hiivaa – vai onko?

Lyhyt historiikki ”hiivasyndroomasta” Suomessa
Aloin käydä vuodesta 1978 alkaen Saksan liittotasavallassa lääkäreiden luontaislääketieteen (Naturheilverfahren) kursseilla ja sain opetusta suoliston pieneliökannan häiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa. Kursseja käytyäni otin probioottisen hoidon käyttöön praktiikassani 1980- luvun alussa ja ilahduin suuresti kun jo vuonna 1994 oli Suomen Lääkärilehdessä ensimmäinen tätä hoitoa koskeva katsausartikkeli (1). Vuonna 1987 kirjoitin suomalaiseen terveyslehteen 2- osaisen artikkelin hiivasyndroomasta (2) ja vuonna 1988 pienen kirjasen (3) ennen kaikkea oppaaksi potilailleni, jotta välttyisin samojen hoito-ohjeiden suulliselta toistamiselta vastaanottokäynnin yhteydessä. Kirjasen toinen painos ilmestyi vuonna 1990, ja jompaa kumpaa painosta saattaa löytää edelleen kirjastojen hyllyiltä, myynnissä sitä ei ole ollut enää yli kymmeneen vuoteen. Voidaan siis todeta minun olevan keskeinen syyllinen ”hiivasyndrooma”- käsitteen tuomisessa Suomeen. Muualla maailmassahan keskustelua asiasta käytiin kiivaasti eri nimikkeillä mm. lääkäreiden Crook ja Trowbridge hyvin myyneiden kirjojen ansiosta (4,5)
Sen jälkeen kun vähän tai ei ollenkaan lääketieteellistä koulutusta saaneet terapeutit ”omivat” ”hiivasyndrooman”, alkoivat kirjoittaa omia oppaitaan ja tehdä diagnooseja joko pelkkien oireiden tai erittäin kyseenalaisten testien perusteella, vetäydyin asiaa koskevasta keskustelusta. Kahden vuosikymmenen aikana monet omatkin käsitykseni ”hiivasyndroomasta” ovat muuttuneet, mutta perusasioissa olen edelleen samaa mieltä ja tarkastelen niitä seuraavaksi.

Dysbioosi
Koululääketiede tuntee mikrobidysbioosin immuunipuutostiloissa, laajakirjoisen antibioottihoidon komplikaationa, suoliston rakennemuutoksien ja eräiden harvinaisten systeemitautien yhteydessä. Suoliston pieneliökannan tasapaino ja sen häiriöt eivät kuitenkaan näytä olevan kovin keskeisellä sijalla käytännön työtä tekevien lääkäreiden ajatusmaailmassa. Voidaanko nykyinen runsas antibioottien määrääminen muuten ymmärtää? Dysbioosia käsitellään näillä sivuilla tarkemmin toisessa artikkelissa ( 6 ), mutta toteaisin lyhyesti kaksi seikkaa.
Olen viime aikoina kysellyt järjestelmällisemmin superallergisten ja vaikeita suolisto-ongelmia potevien vauvojen elämän ensi vaiheista heidän vanhempia haastatellessani. Esille on tullut erittäin usein antibioottikontakti joko niin, että itse lapsi on saanut niitä synnytyslaitoksella tai sitten äidinmaidon kautta, kun lasta imettävä äiti on lääkitty esimerkiksi rintatulehduksen takia. Nämä vaikeasti sairaat lapset ovat ääriesimerkki siitä kuinka dysbioosi ja sen korjaaminen probiooteilla on jätetty huomiotta suomalaisten lääkärien koulutuksessa. Ennustan, ettei kulu montakaan vuotta ennen kuin tällaisen lapsen hoitamatta jättäminen probiooteilla tullaan tuomitsemaan taitovirheenä.
Lainaus kirjasestani vuodelta 1988 :”Hiivasyndrooma on siis eräs dysbioosin muoto”. Nyt vuonna 2006 olen edelleen sitä mieltä, että runsas hiivakasvu ulostenäytteissä lähiviikkoina antibiootteja käyttämättömillä, immunologisesti terveillä, AIDS´ia sairastamattomilla ja immunosuppressiivisia lääkkeitä käyttämättömillä ihmisillä on epänormaali löydös ja merkki häiriintyneestä suoliston pieneliökannan tasapainosta. Samoin vaikuttaa ajattelevan Kunnas Suomen Lääkärilehden artikkelissaan vuonna 1991.( 7 ) Itse olen lisäksi sitä mieltä, että tällainen potilas hyötyy, jos hän saa muun hoidon ohessa myös antimykoottista lääkitystä.

Ulosteanalyysit
Suomen mikrobiologit kykenisivät epäilemättä tekemään suoliston pieneliökannan epätasapainoa kartoittavia, tavanomaista ulosteviljely 2:a laajempiakin analyysejä, jos kysyntää olisi. Mutta kun dysbioosia ei ole olemassa Suomen lääkäreiden valtaosalle, ei kysyntää ole eikä sen vuoksi tarjontaakaan. Funktionaalisen lääketieteen koulutusta saaneet lääkärit joutuvat siis turvautumaan alaan paneutuneiden ulkomaisten laboratorioiden apuun. Heinosen kirjassa mainittu laboratorio on yksi tällaisia analyysejä tarjoava ( 8), Saksan liittotasavallassa on joitakin (9, 10 ) ja maan itärajan takana Venäjällä käsite dysbioosi kuuluu lääkäreiden ajatusmaailmaan ja vastaavasti analyysejä tarjoavia laboratorioitakin on useita, esimerkiksi (11)
ICD-10 tautiluokituksessa on tartuntatautien osassa diagnoosinimike B37 Kandidiaasi useine aladiagnooseineen, joista diagnoosikoodi B37.8 sisältää mm. kandidan aiheuttaman ruokatorvi- ja suolitulehduksen. Jos siis ulosteanalyyseissa havaitaan suolisto- ongelmia potevalla, antibiootteja lähiviikkoina käyttämättömällä, immunologisesti terveellä potilaalla merkittävästi lisääntynyttä hiivakasvua, voidaan taudille mielestäni asettaa diagnoosi B 37.8.
Kaikki lääkärit näkevät ajoittain sammasta potilaiden suuontelossa, antibioottikuureihin liittyvät emättimen hiivatulehdukset kuuluvat lääkäreiden arkeen, tähystyksiä tekevät näkevät usein candidakatteita ruokatorvessa ja yleisimmin kaikki nämä muutokset havaitaan immunologisesti terveillä. Kuinka voidaan edes teoriassa olettaa, että ruuansulatuskanava olisi pylorusrenkaasta distaalisesti suojassa candidan merkittävältä kolonisaatiolta ja miksei se voisi aiheuttaa oireista tautia suoliston alueella, kun se tekee sitä kaikkialla muualla?

Meissä kaikissahan on hiivaa – vai onko?

Missään tiedossani olevassa julkaistussa tutkimuksessa ei ole osoitettu, että kaikissa ihmisissä kasvaisi kandidahiivoja uloste- tai muissa näytteissä. Eräs perusteellisimmista yhteenvedoista tässä asiassa on F.C.Oddsin kirja ”Candida and Candidosis”. (12) Väitteen perättömyys korostuu vielä, jos ryhdymme erittelemään löydökset tarkemmin hiivamäärien suhteen. Suomen Lääkärilehdessäkin referoidussa tutkimuksessa todettiin, että hiivaa tosin löytyy useilta ihmisiltä ulosteessa, mutta erittäin pieniä määriä, korkeintaan 1000 cfu/g ulostetta. (13)
Jos nyt nimitämme hiivojen liikakasvuksi tätä suuremman määrän ulosteen kvantitatiivisessa hiivaviljelyssä tai löydökset ++ ja +++ ulosteen semikvantitatiivisessa hiivaviljelyssä, löytyy epänormaaleja tuloksia harvoin jopa sairailta otetuissa näytteissä.
Suuren saksalaisen ulosteanalyyseihin erikoistuneen laboratorion 5934 ulostenäytteessä epänormaali hiivaviljelyn tulos oli 4,06%:lla (14) Great Smokies Diagnostic Laboratory´n 400 perättäisessä ulosteanalyysissä epänormaali tulos oli 6,4%:lla niistä 225:sta, joissa ei epäilty hiivaongelmia, mutta 82%:lla niistä 175:stä , joissa epäiltiin hiivaongelmia oirekyselyn perusteella (15).
Venäläisessä lasten suoliston mikroekologian oppikirjassa todetaan, ettei terveillä rinta- tai pulloruokituilla lapsilla ole candidaa ulosteessa. (16)
Vuonna 2004 omassa potilasaineistossani oli hoitoon hakeutuvilla epänormaali semikvantitatiivisen ulosteviljelyn tulos (++ tai +++) 13%:lla , kun analysoitiin akkreditoidussa suomalaisessa laboratoriossa tehdyt 119 ulosteen hiivaviljelyä.

Miten ”hiivasyndroomaa” epäilevää potilasta tutkitaan?
Hoitoon hakeutuva potilas epäilee ”hiivasyndroomaa” yleensä lukemiensa lehtiartikkeleiden tai hiivaoppaiden perusteella ja voi olla hyvinkin vakuuttunut oman diagnoosinsa oikeellisuudesta, koska hänen tuntemansa oireet löytyvät kyseisistä painotuotteista. Niistä tavallisimmat ovat monimuotoiset suolistovaivat, väsymys ja naisilla usein myös tiheästi oireileva emätin.
Hoitava lääkäri joutuu kuitenkin pitämään mielessään kaikki muutkin suolisto- oireita, väsymystä ja emätinvaivoja aiheuttavat sairaustilat eikä hän saa joutua potilaan johdattelemaksi.
Joskus potilaalle ei ole ennen hoitoon tuloa tehty mitään tutkimuksia, jolloin vaivojen selvittely joudutaan aloittamaan aivan aakkosista ja potilaasta otetaan mm. laktoosi- intoleranssi-, keliakia- ja helikobakteerikokeet sekä muut peruslaboratoriokokeet hiivanäytteiden lisäksi. Ainakin yhtä usein potilaasta on otettu hiivakokeita lukuun ottamatta kaikki mahdolliset muut kokeet suoliston tähystyksiä ja vatsaontelon magneettikuvia myöten. Tällaisille suoliongelmaisille on vain todettu, että ”vaiva on toiminnallinen ja sen kanssa pitää oppia elämään”. Tähän tuomioon tyytymättöminä monet potilaat sitten hakeutuvat funktionaalista lääketiedettä harjoittavien lääkäreiden vastaanotolle. s
Oma käytäntöni on kiinnittää huomiota potilaan statuksessa ihon ja suun limakalvon tilaan. Rasvaiselle ihoalueelle päähän ja kaulalle painottuva seborrhoinen ihottuma voi olla viite allergisoitumisesta Pityrosporum ovale/orbiculare ihohiivalle. Siistiltä, oireettomalta suun limakalvolta en ota hiivaviljelyitä ja muistutan potilasta, että kielen kate ja sammas ovat kaksi eri asiaa. Aitoa sammasta löytyy eniten astman kortisonisuihkeita käyttäviltä aikuisilta ja pikkulapsilta, näihin tiloihin liittyy kokemukseni mukaan usein reipas hiivakolonisaatio suolessa.
Edullisimmat kannanotot ulosteen hiivakasvuun saa pelkästä ulosteen hiivaviljelystä (alle 20 euroa) ja ulosteviljely 2:stä (alle 40 euroa). Suuret ulosteanalyysit, joissa voidaan hiivojen ja bakteerien lisäksi tutkia samalla esimerkiksi ulosteen tihkuveri, tulehduksen merkkiaineet jne. ovat luonnollisesti hinnakkaampia, mutta indisoituja valikoiduissa tapauksissa. Useimmiten otan potilaasta alkututkimuksena kaksi ulosteen hiivaviljelyä noin viikon välein. Tätä ennen varmistan ettei potilas ole syönyt edeltävien viikkojen aikana antibiootteja tai hiivoja tappavia apteekkilääkkeitä, koska ne häiritsevät analyysejä. Olen mittauttanut useista potilastani candidaspesifisiä IgG –ja IgM- luokan vasta-aineita -90 luvulla, mutta nyttemmin luopunut niistä. IgE- luokan candida- ja pityrosporum- vasta-ainemääritykset kuuluvat hyvin harvoin ”hiivasyndroomaa” itsessään epäilevän perustutkimuksiin. Eräs laboratorio USA:ssa tarjoaa Candidan mannaanin immunokompleksien analyysejä ja mainostaa niiden olevan ulosteviljelyitä parempia candidaylikasvun osoittimia. (17)
Jos ulosteanalyysit antavat normaalin tuloksen, selitän potilaalle, että on alettava etsiä vaivojen syyksi muita tekijöitä kuin hiivat. Tällöin päädytään useimmiten tutkimaan ruoka- allergioita ja –yliherkkyyksiä, jos muut suolisto- ongelmia ja väsymystä selvittävät kokeet on jo tehty.
Jos taas ulosteanalyysit osoittavat immunologisesti terveellä, edeltävinä viikkoina antibiootteja käyttämättömällä potilaalla runsasta hiivakasvua suolessa, pidän löydöstä epänormaalina ja kirjoitan hoidoksi useimmiten nystatiinia. Se on puoli vuosisataa kestäneen käyttönsä aikana osoittautunut hyvin siedetyksi ja on hinnaltaan edullinen ja ehkä juuri siksi poistettu normaalista apteekkimyynnistä. Lääkettä saa yliopistoapteekeista ja Erottajan apteekista Helsingissä, ne valmistavat itse nystatiinikapseleita maahan tuodusta raaka- aineesta. Nystatiinin annos on 2-3 miljoonaa yksikköä päivässä noin kuukauden ajan.
Jos potilaalla on selkeitä hiivaongelmia suoliston ulkopuolella, valitsen imeytyvän hiivalääkkeen (flukonatsoli, itrakonatsoli tai ketokonatsoli) ainakin hoidon alkuun. Tällaisia vaivoja voivat olla hankala atooppinen tai seborroinen ihottuma tai voimakkaasti oireileva emätin.
Hoidon tulos tarkistetaan uudella hiivaviljelyllä pari viikkoa lääkityksen loputtua.
Todistettavasti epänormaalin runsaasta ulosteen hiivakasvusta kärsivän, monioireisen potilaan hoito koostuu hiivalääkkeen lisäksi usein sekä dieetistä, probioottisesta hoidosta että immuunipuolustusta tukevista vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappolisäravinteista ja on haastavaa.
Hoidon suuntaviivat noudattavat funktionalisen lääketieteen oppikirjassa kuvattua 4R (remove, replace, reinoculate and repair) algoritmia (18). Funktionaalista lääketiedettä harjoittavat lääkärit pääsevät tällaisissakin tapauksissa useimmiten iloitsemaan hyvästä hoitotuloksesta. Iloa ei himmennä se, että on mahdoton analysoida jälkikäteen luotettavasti yhden hoidon osan tehoa.

Lähdeviittet:

  1. Korhonen H, Salminen S, Isolauri E, Vapaatalo H. Onko probioottibakteereista hyötyä terveydelle. Suomen Lääkärilehti 1994; 1-2: 37-43.
  2. Mäkelä R. Hiivasyndrooma ja sen hoito. Voi Hyvin 1987; numerot 2 ja 3
  3. Mäkelä R. Hiivasyndrooma. Suomen Terveyskirjat Oy, 1988.
  4. Crook W. The Yeast Connection, 1983
  5. Trowbridge JP, Walker M. The Yeast Syndrome, 1986
  6. Antila E, Mäkeläinen P. Mitä dysbioosi on? Miksi ulostetta tutkitaan niin perusteellisesti? (artikkeli ilmestyy FMS:n kotisivuille myöhemmin)
  7. Kunnas K, Salmonellatko ainoat suolistopatogeenit? Suomen Lääkärilehti 1991; 29: 2729-2732
  8. Genova Diagnostics: www.gsdl.com
  9. www.vitatest.de
  10. www.mikrooek.de
  11. www.gabrich.com
  12. Odds FC. Candida and Candidosis, 2nd Edition 1988
  13. Kolonisaatioresistenssi. Suomen Lääkärilehti 1994; 11: 1166.
  14. Rosler P. Pilze im Darm – eine aktuelle Untersuchung. Praxis –telegramm 1997; 1: 8-13
  15. Barrie S. Comparison of Laboratory Detection Methods for Yeast Overgrowth. Great Smokies Diagnostic Laboratoryn tiedote
  16. Kuvaeva IB, Ladono KS. Mikroekologicheskie i immunnye narushenija u detej. Meditsina, Moskova 1991
  17. www.antibodyassay.com
  18. Lukaczer D. The “4R” Program. Textbook of Functional Medicine, Institute for Functional Medicine, Gig Harbor, WA,USA, 2005